Kosmetiikka KonMari

Nyt tulee harvinaista "herkkua". Aion avata Pandoranboxini, aiheesta: Kosmetiikka. Kerron nyt heti aluksi, että en ole tässä asiassa varmastikaan mitenkään normaali. Olen äärimmäisen pihi ostaessani kosmetiikkaa, eikä paikkakunnallani edes ole mitään kosmetiikkaan erikoistunutta myymälää.

Käytännössä kaikki kosmetiikkaostokset teen joko ruokakaupan tai paikallisen Tokmannin hyllystä. Tästä on yksi poikkeus ja se on deodorantit, jotka ostan luontaistuotekaupasta tai tilaan netistä.
En käytä juuri mitään ihonhoitotuotteita, koska en koe tarvitsevani niitä. Pesen kasvoni saippualla, tarkemmin sanottuna käsisaippualla. Viimeisen kuukauden sisällä olen joutunut ostamaan silmämeikkien poistoon tarkoitettuja puhdistusliinoja. Oikeastaan ensimmäinen paketti oli heräteostos, toinen jo tarkoituksella ostettu.

Arkipäivinä, töissä tai koulussa käytän yleensä kosteusvoidetta, poskipunaa, valokynää, rispiväriä, kulmakynää ja rajausväriä. Erityistilanteissa, juhlissa tai jos lähden ulos syömään, käytän myös meikkivoidetta, huulipunaa ja joskus luomiväriä. Aiemmin en ole käyttänyt ripsiväriä, mutta nykypäivänä näiden tuuhearipsisten bambien seassa, ilman ripsiväriä alkaa näyttää jo aika aneemiselta. Ripsivärin käyttö on myös lisääntynyt työharjoittelujakson ollessa päällä. Haluan näyttää joka päivä huolitellulta ja pirteältä.

Tässä kaikki: Huulipuna x2, huultenrajauskynä, eyeliner, ripsiväri, kulma/kajalkynä x2,  valokynä (sama tuote, toinen uusi) x2, meikkivoide, poskipuna ja luomiväri, lisäksi kuvassa meikkisuti, ripsikampa/harja ja terotin kynille, kosteusvoide ja puhdistusliinat.

Hiukseni ovat luonnonkiharat ja puolipitkät. En käytä hiustenmuotoiluun mitään muuta kuin suihkauksen lakkaa joskus jos kampaus sitä vaatii. Lakan käytöstä ehkä kertoo jotain se, että olen ostanut edelleen käytössä olevan lakkapulloni noin kolme vuotta sitten. En myöskään omista hiustenkuivaajaa tai kiharrinta/suoristusrautaa. Hiusten pesuun käytän suihkusaippuaa, joka on tarkoitettu sekä iholle, että hiuksille. Hoitoainetta käytän satunnaisesti. Tällä hetkellä käytössä on hiusten värjäyksestä jäänyt pieni hoitoainepullo, mutta en käytä sitä joka kerta. Olen todennut hoitoaineen aiheuttavan finnejä jos sitä joutuu iholle. Hyväkään huuhtelu ei aina tunnu auttavan. Ihohuokosten tukkeutumista olen havainnut erityisesti rinnassa, yläselässä, niskassa ja otsalla. Tämä ongelma poistuu jos en käytä vähän aikaan hoitoainetta. Tosin saan sitä vastoin kärsiä takkuisesta tukasta..

En käytä säännöllisesti kosteusvoiteita. Omistan yhden purkin, mutta senkin olen saanut lahjaksi. Käytän sitä satunnaisesti käsien, kantapäiden ja kyynärpäiden rasvaukseen esimerkiksi saunan jälkeen jos iho tuntuu kiristävän. Kantapäihin käytän myös voidetta, joka on tarkoitettu halkeamien hoitoon.

Käytän vain harvoin hajuvesiä, joita kylläkin omistan useita. Arkena en koskaan, sillä työskentelen hoitajana. Hoitoalalla ei voimakkaita tuoksuja suositella, koska potilaat saattavat kärsiä astmasta tai tuoksuyliherkkyydestä. Jo muutama vuosi sitten olen vaihtanut antiperspirantit alumiinittomiin deodorantteihin. Pitkän totuttelun ja kokeilun jälkeen olen löytänyt alumiinittomista tuotteista pitävät ja luotettavat dödöt, joiden kanssa kainalot eivät juuri kastu, eikä hienhajua tarvitse pelätä.

Tässä tällä hetkellä käytössä olevat dödöt, josta Mádaran Herbal deodorant on päivittäisessä käytössä. Voidemaista Schmidt's dödöä olen kokeillut vasta pari kertaa. Sekin on tehtävänsä hoitanut.

Olen jo kerran marittanut kosmetiikan, jota siis alunperinkin on ollut vain vähän. Tänään heitin pois liian tummaksi kokemani aurinkopuuterin ja liian vaalean huultenrajauskynän, jotka kumpainenkin taisivat täyttää jo vuosia ja olivat vailla käyttöä.

Kun tarkastelen käyttämääni kosmetiikkaa huomaan, että kaikki tuotteet ovat edullisia, perus-halpistuotteita, lukuunottamatta deodorantteja. Niiden hintaa nostavat vielä postikulut. Toisaalta niistä en halua luopua. Olenhan käyttänyt niiden valintaan aikaa, rahaa ja vaivaa. Meikkien suhteen  olen pärjännyt perus-halpistuotteilla hyvin. Toisaalta ajattelen, että voisin panostaa  esimerkiksi parempaan kasvovoiteeseen. Mitään ryppyrasvoja en halua hankkia. En usko niiden voimaan. Olen 48-vuotias ja minua luullaan usein kolmekymppiseksi, joten en koe olevani ryppyvoiteen tarpeessa. Voisin kuitenkin harkiten nostaa kosmetiikan tasoa. Mitään öky-luksus-tuotteita en kuitenkaan halua hankkia. Luonnonkosmetiikka voisi olla ehkä SE juttu. Tässäkin pätee siis vähän ja laatua ja mieluiten sitä, mikä pirskahtelee iloa.

PS. Meinasin unohtaa kynsilakat. Hoitotyöläisenä en voi käyttää kynsilakkaa sormien kynsissä työpäivinä, mutta lakkaan kyllä varpaankynsiäni usein, varsinkin kesäisin. Omistan kolme kaksi pulloa kynsilakkaa, edit: joista faktantarkistuksessa yhden havaitsin kuivuneen. Nekin ovat peräisin ruokakaupan hyllystä.

Kosmetiikkahankinnoissa pätee siis myös KonMari-periaate. Osta harkiten laatua ja tarkista, että se mitä hankit on sinulle tarpeen ja mieleen. Olet pirskahtelusi ansainnut!

Nämä rumat ja huonosti irtoavat liimalaput eivät totisesti pirskahtele.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

P.s. Ensimmäinen työkeikka Norjassa; valmistelvat toimenpiteet

Mar-ra-skuuuu!

Kynttilän korvike