Hidasta kasvua

Kasvimaani tuntuu mukailevan muuta elämääni. Välillä tuntuu, että siellä rehottavat vain rikkaruohot. Kurkutkaan eivät ole oikein lähteneet kasvuun. Ainoat missä näkyy toivoa sadosta on tomaatti ja salaatti.  Tomaatti on juuri alkanut kukkia, mutta kurkkusato taitaa jäädä pahasti myöhäiseksi. Kevään kylmyys teki tehtävänsä ja lisäksi kasvimaalla näyttää olevan paljon lehtiä popsivia tuhohyönteisiä ja kirvoja. Omavaraisuus jää siis haaveeksi tänäkin vuonna, mutta toivottavasti nyt kuitenkin lisää pöperöä pöytään saadaan  ainakin herukkamehun, omenahillon ja säilykekurkkujen sekä salaatin ja tomaatin muodossa.

Olen ollut kesäkuussa kolme viikkoa kotona ja viikon töissä. Heinäkuusta taitaa tulla samanlainen. Elokuussa alkaa koulut. Kohdallani tämä tarkoittaa kahta ilta/etä/ monimuoto-opiskelua. Hermoratahierojakurssin jatko-osa kestää 7 kk ja lähihoitajakoulu 2-2,5 vuotta. En vielä oikein tiedä mihin työllistyn, mutta se, että työllistyn johonkin on melko varmaa. Toivottavasti en ole enää kaupassa töissä vuoden päästä.Paitsi ehkä omassa Etsy- kaupassani. Haavena olisi, että saisin tehdä sekä hermoratahierontaa, että lähihoitajan töitä ja lisäksi saisin lisätuloja käsitöiden ja vintage-tuotteiden myymisestä. Haluaisin säilyttää tasapainon, jossa yksi asia ei söisi kaikkea aikaani ja energiaani. Tietysti jos hierojan urani tai Etsy- urani lähtisi niin huimaan nousuun ettei muuta tarvitsisi tehdä niin mikäs siinä, mutta hieman epäilen. Sanotaanhan silti, että ajattele suuria jos haluat menestyä. Kuitenkin tällä hetkellä ainakin on kohdallani näköpiirissä vain hidasta kasvua kuten kurkkupenkissänikin.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

P.s. Ensimmäinen työkeikka Norjassa; valmistelvat toimenpiteet

Mar-ra-skuuuu!

Kynttilän korvike