Kipeät kädet ja levoton mieli

Njäh, työpaikkaprojekti liikahti juuri siihen suuntaan kun EN olisi toivonut.  Minulle tarjottiin myyntityötä. Tilanne toisen (sen mieluisamman)  paikan suhteen on vielä auki ja varmistuu vasta ensi viikolla. No, minulla on nyt ainakin yksi työpaikka osuuskuntatoiminnan lisäksi. Tosin se on mielessäni suuri, takkuturkkinen ja terävähampainen susi, joka nielaisee minut ja leppoistamishaaveeni yhtenä suupalana suureen nälkäiseen vatsaansa. Elämä se näköjään heittelee haasteitaan ja niihin on vaan vastattava.

 Hain kyseiseen työpaikkaan reilu puoli vuotta sitten. Silloin olisin ottanut paikan, mutta jäin haastattelussa toiselle sijalle. Nyt tilanne on muuttunut ja paikka olisi vapaa, mutta en halua sitä. Vähän ironista? Mitäs antoivat aikaa ajatella.

Olen tehnyt pihatöitä pikkusella lapiolla niin, että niskaa ja käsiä särkee. Olen myös tehnyt osuuskuntatöitä ja sekin käy käsien päälle, tosin ei siinä määrin kuin lapiohommat. Mieli vaeltelee jossain ensi viikossa, enkä oikein saa selkoa omista tunteistani. Leikinkö upporikasta ja rutiköyhää? Olenko menossa oikeaan vai väärään suuntaan? Joudunko valitsemaan? Pääsenkö valitsemaan? Miksi kolmen kuukauden jälkeen kaksi paikkaa on yhtä aikaa ratkaisun alla? 

Tämä kuva on suunnilleen yhtä selkeä kuin mieleni tällä hetkellä..

Kommentit

  1. Ollappa ennustaja, joskus se olisi niin kätevää! Kun olen lukenut nyt näitä juttujasi, on suorastaan naurattanut, miten samoja kuvioita ajatukset voi eri ihmisillä mennä, ihan tietämättämme. Ihan samoin on äklötys iskenyt. Ihan samankaltaisia ja osin samojakin asioita tongittu netin uumenista..tätä täytyy olla ilmassa! Ratkaisusta puheen ollen, ehkä ratkaisu sydämmestä, sisimmästä tulevan tunteen mukaan voisi olla parhain, sen kuuleminen vain on niin vaikeaa. Eikä asiaa tee helpommaksi se, että "järkeily" tuppaa naamaansa joka rakoon. Tsemppiä ja kirkasta näkemystä!

    VastaaPoista
  2. Jos voit odottaa sen toisenkin paikan selviämiseen, niin...Sitten sen näkis. Toivotaan, että se mieleisempi tärppäis. Kun sitä viisasten kiveä ei vielä ole käytössä.

    VastaaPoista
  3. Valoru: Olen yrittänyt estää sen "järkeilyn" siinä määrin kun se nyt on mahdollista.

    Tietysti kasvatus ja yhteiskunta vaatii, että otat sen homman, joka on vakituinen ja hyväpalkkainen "kunnon työ", mutta oma sydän sanoo, ettei myyntityö ole mun tulevaisuus. Se on liian kova maailma, enkä kunnioita sen arvoja. Osaan kyllä ulkoa luetella kaupanteon kaaren a:sta ö:hön ihan markkinointiraamatun mukaan, mutta hei, ei kiinnosta.

    Vastapuolella on tietysti aina oma toimeentulo. Mutta en voi kun hämmästellä, ettei osuuskunnassa ole kertaakaan puhuttu tulostavoitteesta. Sitä kun ei ole! Tulostavoiteena on mun oma toimeentulo ja hyvinvointi. Korostaen jälkimmäistä. Kyllä tämä siis sinällään on mulle selvää...

    Seijamarjatta:
    Odotan ensi viikkoon ja olen sen jo sanonut tuohon ekaan paikkaan. Pelkään vaan, että tää eka kortti jää ainoaksi. Ja se on melkeinpä pakko siinä tilanteessa käyttää. Melkein pakko..

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

P.s. Ensimmäinen työkeikka Norjassa; valmistelvat toimenpiteet

Mar-ra-skuuuu!

Kynttilän korvike