Tehokkuutta epämukavuusalueella

Tämän päivän business-elämässä opetetaan myyntitekniikkaa monin tavoin. Yksi hullu ajatus ( Kiitos, Jari Sarasvuo), jota itsellenikin on syötetty jo monta vuotta on se, että kaikki kehittyminen tapahtuu epämukavuusalueella. Pitää uskaltaa pois omalta mukavuusalueeltaan ja tehdä asioita, joita ei oikeasti halua tehdä. Siinä kuulemma kehityy.. Saattaa tietysti pitää joissain asioissa paikkansa, mutta jos työyhteisön tarkoitus on pitää ihminen koko ajan epämukavuusaluella, joka alkaa työpaikan etuovelta ja päättyy takaovelle, ei homma enää toimi.

Tehokkuusajattelun sijaan pitäisi antaa tilaa luovuudelle ja ihmisyydelle. Meillä kaikilla on huonot päivämme. Jokaisella on myös muita tavoitteita elämässä kuin myydä joka kuukausi edellistä enemmän. Pelkkä raha, oli se sitten tulosta tai palkkaa ei motivoi jos muutoin kokee olonsa riittämättömäksi ja älyllisesti aliarvioiduksi.

Tehokkuusajattelun kyllästämä kouluttaja ei välttämättä ymmärrä myyjää, joka pyrkii eurojen sijaan saamaan tyytyväisiä asiakkaita ja luomaan asiakkaille kekseliäitä ratkaisuja. Kouluttaja täsmentää kuinka tärkeää on olla europerusteinen budjetti jokaiselle myyjälle ja miellellään vaikka päiväkohtaisesti seurattava minimitavoite. Myyjän pitää ikään kuin piiskata itseään joka päivä tuloksiin. Kouluttaja ei ymmärrä kun myyjät jo mylvivät, ettei euroja tarvitse seurata ollenkaan jos myyjä huolehtii, että tekee muun työnsä hyvin. Kouluttaja ei suostu ymmärtämään koska hän on euromies ja myyjät ovat naisia, asiakaspalvelijoita, joita kouluttaja työntää epämukavuusalueelle kuin lampaita teuraalle.

Suosittelen kouluttajalle (Ja Sarasvuolle kans.) luettavaksi Pekka Pirhosen No Agenda Club tai sitten Esa K. Viitalan Positiivinen koirankoulutus. Koirakin oppii kun on kivaa ja väitän, että sama pätee ihmisiin.

Kommentit

  1. Mahdottoman fiksua tekstiä mitä ilmeisemmin erittäinkin ajattelevaisen ihmisen päästä. Mahtavaa luettavaa, kiitos :) Moniin ajatuksiisi on helppo samaistua, mutta itse en saisi ajatuksia ulos päästäni näin selkolukuiseksi tekstiksi.

    VastaaPoista
  2. Niin naulankataan tämäkin teksti. Tuolla epämukavuusalueella on tullut vietettyä aikaa jo pitkään ja mulla on aavistus mikä on lopputulos :) On kyllä tosi surullista, että töissä ei nykyelämässä voi enää olla hauskaa. Kaikki on vedetty niin tiukalle, että jopa käytävillä lukee lappusia, "ethän naura ja puhele äänekkäästi, kun muut häiriintyvät".
    Kiitos hyvästä tekstistä, sulla on sana hallussa, kiva lukea ajatuksiasi, jotka ovat kun omasta päästäni, mutta selkeämmin sanottu.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

P.s. Ensimmäinen työkeikka Norjassa; valmistelvat toimenpiteet

Mar-ra-skuuuu!

Kynttilän korvike