Tekstit

Rakas päiväkirja

Kuva
En ole kirjoittanut pitkään aikaan. Onneksi et suutu, vaikka tulee välillä vähän taukoja tähän kirjoitteluun. Tiedäthän, miten elämä on joskus hektistä ja arki vie mehut. Palasin oikeastaan blogin pariin järjestelemään muistojani ja huomasin kuinka hankala blogistani on löytää tiettyihin aiheisiin tai ajankohtiin liittyviä tekstejä. Jotenkin kaipaan sitä vanhaa blogi-aikaa kun kirjoitukset olivat tiukasti kronologisessa järjestyksessä ja hakusanat näkyvissä. No, voihan se olla, että tämä nykyjärjestelmäkin toimii kunhan on tägäykset kunnossa. (Mikä tietysti ei ole toteutunut minun tapauksessani..) (Älä välitä kuvatulvasta, sitä nyt vain sattui olemaan valmiiksi tällä sivulla.)  Olen hölmöyksissäni mennyt lupautumaan iltapäivälehden haastatteluun ja siksikin pitää yrittää tarkistaa ajatuksiaan muutaman vuoden takaisista asioista, jotka koskevat Norjassa asuttua ajanjaksoa.  Samalla kun yritin etsiä tältä ajalta kirjoitettuja tekstejä tulin järjestelleeksi uudelleen blogini s

Arjen etsintää

Kuva
Kesälomaturistit ovat lähteneet suurin joukoin täältä rannikolta. Sen huomaa nyt jo heti vaikka elokuu ei vielä ole edes vaihtunut syyskuuksi. Päivisin on rannalla tilaa, rantaravintoloista osa on jo sulkenut ja iltaisin on kaduilla tilaa. Autonomistajat saavat jo autonsa parkkeerattua kotikadulleen.  Me olemme kohta kuukauden asuneet uudessa kodissamme Torreviejan kaupungin kupeessa. Olemme kulkeneet Torreviejan ja Mil Palmerasin väliä ja käyneet hoitamassa kasveja ja pitämässä paikat kunnossa vanhempieni asunnolla. Välillä olemme menneet bussilla ja välillä polkupyörillä. Toissapäivänä oli pilvistä, mutta yhäkin kuuma, eli 29 astetta. Ajoimme ensin keilahallille keilaamaan. Keilahallilta kotiin pyöräillessä satoi muutama pisara vettä, enemmänkin oli saanut tulla. Haimme kotoa Mil Palmerasin asunnon avaimet ja ajoimme saman tien sinne. Läpimärkinä hiestä. Kastelimme kasvit, vedimme wc:t ja siivosimme pihat sekä tarkistimme postit. Sitten lukitsimme ovet ja port

Hellettä riittää

Kuva
Kissalla on kuuma, mutta aina se on kuitenkin halukas tulemaan, ainakin vähäksi aikaa ulos etu-tai takapihalle makoilemaan. Hetki auringossa riittää ja sitten pitääkin jo etsiä paikka varjosta. Päivät menee hänellä ihan yhtenä siestana ja öisin pitää päivystää, josko jossain vilahtaisi torakka. Ei ihme, että päivisin väsyttää kun kaikki yöt pitää valvoa.. Itse olemme nukkuneet kohtalaisen hyvin ilmastoinnin ansiosta, jota on kyllä pakko pitää päällä läpi yön ja välillä päivälläkin. Eilen lämpötila kipusi 38 asteeseen. Ja huomioikaa nyt, että oleilemme tosiaan ihan meren läheisyydessä, jossa yleensä on paljon viileämpää kuin sisämaassa. Tuossa muutama kilometri sisämaahan päin eilen oli jo ollut yli neljäkymmentä astetta. Merivesikin on niin lämmintä, että sekään ei paljon viilennä, samoin uima-altaan vesi on iltapäivisin jo jacuzzi- lämpötiloissa. En nyt kuitenkaan voi sanoa, että hirveästi olisin kärsinyt näistä kuumista keleistä. Joo, hiki tulee kun vähänkin t

Ympäristöasiaa

Luonnonhelmassa kulkiessaan, lähinnä katujen ja teiden varsilla täällä Espanjassa näkee valtavat määrät roskaamista. Suurin osa roskasta on juomapulloja, tölkkejä, ruokien kääreitä, mutta myös ja yhäkin kasvomaskeja, pyyhepaperia ja sen sellaista. Toki löytyy myös rakennusjätettä, huonekaluja ja oikeastaan kaikkea, mitä nyt kuvitella saattaa kodinkoneista lähtien. Roskisten läheisyyteen jätetty tavara yleensä tutkitaan nopeasti ja jos se on jollekin käyttökelpoinen, se katoaa nopeasti uusiokäyttöön.  Facebookin keskusteluissa, etenkin skandinaavit, kuten minä olemme kauhistelleet juomapullojen ja tölkkien määrää ja kummastelleet, miksi täällä ei ole panttijärjestelmää tyhjille juomapakkauksille. Meillä pohjolassahan tuo systeemi toimii yli 90%,  melkein 100% teholla ja muovi ja alumiinitölkit palautuvat kiertoon. Täällä taas.. ketään ei kiinnosta. Mitähän asialle voisi tehdä? En tunne täällä ketään päättäjiä, poliitikkoja tai ympäristöaktiiveja. Ilmeisesti pitäisi huutaa lujaa ja kulje

Notes to self

Kuva
 Notes to self: Lapset nousevat altaasta vain hypätäkseen sinne uudestaan.  Bussit ovat aina vartin myöhässä paitsi silloin kun sinä olet vartin myöhässä.  Varjossakin voi palaa. Älä osta Mercadonasta (Playa Flamenca) mitään painavaa, koska taksit eivät suostu hakemaan sua sieltä. Tilaa pöydästä, älä tiskiltä. Saat ehkä useammin niitä suolapähkinöitä/sipsejä. Ei oo sellasta kuin "liian läski käyttämään bikinejä".

Kuumin kevät 20 vuoteen

Kuva
Puut ja pensaat kukkivat ja osa jo varistelee kukintojaan. Kuumuutta on tänä keväänä riittänyt. Mitenkään tuskaiselta ei ole vielä tuntunut, vaikka 30 astetta on ylitetty jo monena päivänä. Pienikin tuulenvire yleensä mereltä päin auttaa hyvin kestämään kuumuutta. Edessä on vielä ne paljon pelotellut 40+ helteet.  Pienen laiskottelun jälkeen, olemme pyrkineet lenkkeilemään (kävellen) joka ilta. Toisinaan jaksamme vain läheiselle baarikadulle ja toisinaan pidemmälle. Iltalenkki kannattaa suosiolla jättää klo. 20 tietämille ja suunnata reitti rannan kautta, jossa aina vähän tuulahtelee.  Tänään kävimme muiden suomalaisten kanssa keilaamassa pari kierrosta ja sen jälkeen istumassa kuppilassa. Mukavaa oli tutustua muihin suomalaisiin ja kuulla heidän kuulumisiaan ja neuvoja esimerkiksi bussilla liikkumisesta. Meille kävikin vähän hölmösti kun olimme menossa keilahallille. Olin katsonut kartasta, että kannattaa ajaa Torreviejasta bussiasemalta yksi pysäkk

skuuttikyytiä, Torre de la Horadada- El Mojon

Kuva